Uni ja unettomuus (osa 2/3)

Perinteinen kiinalainen lääketiede ja uni ja unettomuus

Unen katsotaan PKL:teen mukaan (perinteinen kiinalainen lääketiede) olevan yksin pitkän elämän salaisuus ja yksi terveenä pysymisen perustaidoista.

Kiinalaisen lääketieteen yksi perusteorioista, viiden elementin teoria, jakaa vuorokauden ajat elementin ja niissä olevien elinten ja sisälmysten mukaan osiin. Tämä ns. sisäelinkello on ollut osana kiinalaista lääketiedettä jo tuhansia vuosia.

PKL:n mukaan, energiaan kulku kehossa säätelee unta ja valvetilaa. Sisäelinkellon tuntien mukaisesti, energia on tiettynä kellonaikana vahvimmillaan vuorotellen kussakin elementissä ja elimessä. Energian lepo pisteenä toimivat munuaiset.  Energia kulkee kehossa myös eri syvyyksillä, eri vuorokauden aikoina. Päiväaikaan energia kulkee pinnallisissa energiakanavissa ja se on helpommin tavoitettavissa. Iltaa ja yötä kohden energia siirtyy kehossa syvemmälle ja se muuttuu samalla hitaammin liikkuvaksi.  Tämä näkyy käytännössä siten, että päivällä ollessamme aktiivisia keho on lämmin ja vireystilamme on hyvä. Iltaa kohden vireystilamme alkaa laskemaan ja usein olemme illasta viluisia.

Kehossa kulkevan energian alkua ja päätepiste löytyvät vesielementistä, samoin kuin vesielementti toimii niin syntymän ja kuoleman elementtinä, se myös aloittaa ja päättää meidän vuorokauden.  Energia varastoituu munuaisiin yöksi ja sieltä se myös lähtee kohti muita elimiä aamulla.  Hauskana esimerkkinä tästä energian kulun käynnistymisestä on mm se, että heräämme aamuisin usein vessahädän tunteeseen, eli munuaiset käynnistävät meidän päivän.

sisäelinkello.png

 

Kuva 3 Sisäelin kello

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan, unettomuus ja univaikeudet liittyvät sydämen ja munuaisten toimintaan. Näistä kahdesta munuaiset näyttelevät unen suhteen isompaa roolia.

Munuaiset ovat vesielementin Yin-elin. Vesielementtiä horjuttavia tekijöitä ovat mm liika työnteko, stressi ja valvominen. Veden vastaparina toimii tuli-elementti, jonka Yang elin on sydän. Vesi on kuitenkin kaikkien elementtien juuri ja sitä on mukana jokaisessa elementissä. Tästäkin syystä vesielementin eli munuaisten ja virtsarakon häiriöt vaikuttavat hyvinkin kokonaisvaltaisesti muihinkin kehon elimiin ja elementteihin.

Unettomuuden katsotaan myös liittyvän Shenin – häiriöihin.  Shen tarkoittaa henkeä – ”taivasta meissä” ja se on energian eli valon immateriaalista olomuotoa. Shen asuu sydämessä ja tekee meistä ihmisen. Sitä voidaan siis myös länsimaisittain kutsua meidän sieluksi. Shen virtaa veressä ja saavuttaa jokaisen solun, ja on kaikkialla meissä. Veri on siis Shenin aineellinen perusta.  Näin ollen, jos Veri on ihmisessä ns. vähyystilassa ei Shen voi hyvin. Tällöin ihminen on levoton, onneton, tyytymätön ja ärtynyt. Tästä seuraa myös erilaisia masennustiloja ja ennen pitkään myös unettomuutta.

Tuli-oireina unettomuudessa nähdään hankaluus nukahtaa. Sydämestä johtuvat unioireet pitävät usein sisällään myös huimausta, päänsärkyjä, muistiin liittyviä ongelmia. Jos uniongelmat liittyvät herkkäunisuuteen ja hankaluuteen nukahtaa uudelleen, mukana on myös pernaan liittyviä ongelmia. Yölliset närästysvaivat, ruokahalunpuute ja ”turvonnut olo” liittyvät pernaan sekä mahan aiheuttamiin uniongelmiin.  Unettomuuden syyt ovat siis hyvin monisyiset.

to be continued…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s